Sivukartta / Ota yhteyttä / Wetteri - henkilöautot

Hakutulokset kohteelle: 12

Kolme joukkuetta Suomesta valmistautuu VISTA 2012-2013 -maailmanfinaaliin

Huhtikuussa käydystä pohjoismaisesta VISTA 2012–2013 -semifinaalista ylsi upeasti kolme joukkuetta Suomesta maailmanfinaaliin. Kesäkuun 25. Göteborgissa Lue lisää »

Volvo Trucksin vahva asema markkinoilla jatkui vuonna 2012

Volvo Trucksin jatkuva kehitystyö perustuu perusarvoihin, jotka ovat laatu, turvallisuus ja ympäristöstä huolehtiminen. Tuloksena on entistä polttoainetaloudellisempia ja tuottavampia kuorma-autoja, joiden suunnittelun lähtökohtana ovat kuljetusyrittäjien ja kuljettajien vaatimukset. Osaava ja ammattitaitoinen myynti- ja huoltoverkosto sekä kattavat palvelutuotteet täydentävät kokonaisuutta. Lue lisää »

Volvon maailman suurin jälkimarkkinahenkilöstökilpailu VISTA 2012-2013 käynnistyy

VISTA – Volvo Trucksin ja Volvo Bussien yhteinen maailmanmestaruuskilpailu Volvon jälkimarkkinahenkilökunnalle käynnistyy jälleen. Kilpailun kautta Volvo verkoston työntekijät saavat arvokasta tietotaitoa kilpaillessaan haastavissa omaan työhönsä liittyvissä tehtävissä. Kilpailussa on nyt käynnissä joukkueiden mukaan rekisteröityminen ja kilpailun ensimmäinen kierros käynnistyy syyskuussa 2012. Lue lisää »

Volvon panostus polttoainetaloudellisuuteen vahvasti esillä – Volvo Trucksin laaja kokonaistarjonta Logistiikka & Kuljetus 2012 –näyttelyssä

Volvo Trucksin osaston pääteema tämän vuoden messuilla on Jokainen tippa merkitsee, jonka tarkoitus on tuotteiden ja palveluiden avulla luoda asiakkaalle kokonaistaloudellisia säästöjä. Näyttelyn aikana Volvo luennoi Messukeskuksen Tietoiskutorilla ja Seminaarialueella aiheesta Kannattavampi kuljetusyritys. Tietoiskussa esitellään miten kuljetusyrittäjä pystyy erilaisilla Volvo tuotteilla ja palveluilla vaikuttamaan polttoainetaloudellisuuteen ja sitä kautta kustannussäästöihin. Osastokalusto koostuu kahdeksasta kuorma-autosta, joista Volvo FE Hybrid uudella vaihtoehtoisella hybriditekniikallaan edustaa polttoainetaloudellisuutta parhaimmillaan. Volvo Trucksin panostus polttoainetaloudellisuuteen ja asiakkaan tulokselliseen liiketoimintaan jatkuu. Lue lisää »

FL / FE koeajotapahtuma 23.-24.4.2012 Oulussa

Tervetuloa FL / FE koeajotapahtumaan Oulun Powerille 23. - 24.4.2012. Osallistu myös iltakoeajotapahtumaan klo 15 -20 molempina päivinä. Lisätietoja Lue lisää »

OIKIAT KONEPÄIVÄT OULUSSA 20.-21.4.2012

Oulussa tapahtuu! "Oikiat konepäivät" pe 20.4. - la 21.4.2012. Pääset koeajamaan sora-autoilla niiden oikeassa toimintaympäristössä - oikiassa soramontussa! Lue lisää »

Umpion osat FH/FM

Katso muut tarjoukset Tarjoukset voimassa 31.12.2014 asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Osa tuotteista voi olla jälleenmyyjille tilaustuotteita. Lue lisää »

Raide- ja vetotangot

Välykset raidetangon nivelissä ovat aina turvallisuusriski. Ajoissa tehty uusinta pidentää renkaiden kestoikää. Vähentää polttoaineen kulutusta. Lue lisää »

Raide- ja vetotangon päät

Volvon pallonivelet on suunniteltu kestämään kovia pitkäaikaisia kuormituksia. Ne ovat kulutuksen kestäviä, mitoiltaan ainutlaatuisia ja toimivat Lue lisää »

Vahvistetut jarrurummut, z-jarrut

Katso muut tarjoukset Tarjoukset voimassa 31.12.2014 asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Osa tuotteista voi olla jälleenmyyjille tilaustuotteita. Lue lisää »

Jarrupäällysteet, z-jarrut

Katso muut tarjoukset Tarjoukset voimassa 31.12.2014 asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Osa tuotteista voi olla jälleenmyyjille tilaustuotteita. Lue lisää »

Jarrulevyt ja -palat asennettuna

Hintaesimerkki: Jarrulevyt ja palat asennettuna / etuakseli FH ja FM Työhön sisältyy: Jarrulevyjen ja palojen vaihto etuakselille Jarrulevyt 2 kpl, Lue lisää »

Jarrupalat

Katso muut tarjoukset Tarjoukset voimassa 31.12.2014 asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Osa tuotteista voi olla jälleenmyyjille tilaustuotteita. Lue lisää »

Perävaunun katsastuspaketti

Pakettiin sisältyy: Jarruhidastuvuusmittaus Katsastustarkastus Mahdolliset jarrujen säädöt ja akseliston kuormitukset veloitetaan erikseen. 100 Lue lisää »

Kuorma-auton katsastuspaketti

Tämän päivän Volvo kuorma-autot ovat tekniikaltaan jo niin kehittyneitä ja monimutkaisia, että on hyvä tarkistuttaa kuorma-auton toiminta kokonaisuudessaan Lue lisää »

Vaihtokäynnistysmoottori

Katso muut tarjoukset Tarjoukset voimassa 31.12.2014 asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Osa tuotteista voi olla jälleenmyyjille tilaustuotteita. Lue lisää »

Vaihtogeneraattori

Katso muut tarjoukset Tarjoukset voimassa 31.12.2014 asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää. Osa tuotteista voi olla jälleenmyyjille tilaustuotteita. Lue lisää »

Venttiilien ja yksikkösumuttimien välistysten säätö

Välttyäksesi yllättäviltä seisokeilta on tärkeää että venttiilien ja yksikkösumuttimien välykset tarkistetaan säännöllisesti. Samalla parannat Lue lisää »

Pikahuollosta öljynvaihto

Nopeasti ja edullisesti. Moottoriöljyn vaihtopaketti (D9) 189 € Sisältää: osat, öljyn ja työt Öljynsuodatin Hienosuodatin (BY-PASS) Moottoriöljy Lue lisää »

Volvon kattava talvihuolto

Huoltoon sisältyy: Polttoainesuodattimien uusinta (suodatin ei sis. hintaan) Polttonestesäiliön ja ilmanvaihtosuodattimen tarkastus Polttonesteen Lue lisää »